Valko-Venäjän historia
Tämä artikkeli käsittelee Valko-Venäjän ja sen alueen historiaa alkaen Veiksel-jääkauden jäätikön vetäytyessä alueelta noin 35 000–100 000 eaa.
Esihistoria
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ensimmäisten asukkaiden uskotaan saapuneen Valko-Venäjän alueen eteläosiin edellisen jääkauden mannerjään vetäytyessä 35 000–100 000 vuotta sitten keskipaleoliittisella kaudella. Myöhäispaleoliittisia kivikauden asutuksia perustettiin nykyisen Valko-Venäjän eteläosiin Homelin alueelle 23 000–27 000 vuotta ennen nykypäivää; näistä on löydetty jälkiä arkeologisissa kaivauksissa muun muassa Kalinkavitšyn ja Tšatšerskin piireistä.[1]
Valko-Venäjän slaavilainen kansa asettui asuinsijoilleen 600–800-luvulla.[2] 800–1100-luvuilla voimakkaimmaksi vallaksi nousi Polotskin ruhtinaskunta pohjoisessa. Myös Turaun ja Mahiljoun ruhtinaskunnat olivat merkittäviä. Polatsk nousi piti muita Rutenian keskuksia vasalleinaan ja hallitsi balttienkin maita lännessä. Se oli myös piispanistuin. Alue oli osa viikinkien perustamaa Kiovan Venäjää ja siellä asui myös suomalais-ugrilaista väestöä. Valko-Venäjän valloittivat mongolit 1200-luvulla ja se joutui liettualaisten ja Liettuan suuriruhtinaskunnan alaisuuteen 1200–1400-luvuilla, pääkaupunkinaan aluksi Navahrudak ja myöhemmin Vilna.
Uusi aika Liettuan suurruhtinaskunnan, Puola-Liettuan ja Venäjän keisarikunnan osana
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Maa joutui liettualaisten ja Liettuan suuriruhtinaskunnan alaisuuteen 1200–1400-luvuilla, pääkaupunkinaan aluksi Navahrudak (Novogrudok) ja myöhemmin Vilnalähde?. Vuonna 1569 Liettuan suuriruhtinaskunnasta tuli osa Puola-Liettuaa Puolan valittujen kuninkaiden alaisuudessa. Kuningas Sigismund III Vaasan valtakauden alussa (1592–1597) imperiumi kattoi Ruotsin (ja Suomen), Baltian, Puolan, Valko-Venäjän, suuren osan Ukrainaa ja Moldovan.[3] Venäjän tsaaritar Katariina II:n aikana Puolan jaoissa 1772, 1793 ja 1795 Valko-Venäjä siirtyi osaksi Venäjän keisarikuntaa.[4]
Vuosina 1809–1917 Suomi ja Valko-Venäjä kuuluivat samaan valtakuntaan, koska Suomen suuriruhtinaskuntakin oli tällöin osa Venäjän keisarikuntaa.
Valko-Venäjä oli sotatantereena ensimmäisen maailmansodassa, jonka itärintaman taistelut pyyhkivät Valko-Venäjän yli. Venäjän vallankumouksen jälkeen ja Saksan miehityksen aikana 1917 perustettiin lyhytaikainen Valko-Venäjän kansallinen tasavalta.
Valko-Venäjän sosialistinen neuvostotasavalta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Venäjän vallankumouksen jälkeen ja Saksan miehityksen aikana 1917 perustettiin lyhytaikainen Valko-Venäjän kansallinen tasavalta.
-
-
Lucjan Żeligowski 1920–1921
Vuonna 1919 julistettiin perustetuksi Valko-Venäjän sosialistinen neuvostotasavalta, joka oli Neuvostoliiton perustajajäsen.
Neuvostoliiton suunnitelmatalous tuotiin Valko-Venäjän sosialistiseen neuvostotasavaltaan vuosien 1928–1937 aikana.[5] Teollistuminen ja maatalouden kollektivisointi toteutettiin osittain väkivaltaisesti maaseudun asukkaiden kustannuksella. Tuhansia talonpoikia kuoli ja 600 000–700 000 vainottua maaseudun asukasta muutti kotiseuduiltaan. Toteutettu talouspolitiikka johti nälänhätään. Samalle venäläistämisen ja suunnitelmatalouden jaksolle, erityisesti vuosiin 1930, 1933 ja 1937–1938, ajoittuivat stalinistiset vainot ja laajamittainen kansanmurha. [5] Vainoissa tapettiin satoja tuhansia eri alojen edustajia ja katkaistiin erityisesti kansallisen älymystön kehitys kymmeniksi vuosiksi. Osa näistä julmuuksista – esimerkiksi Minskin läheisen Kurapatyn alueen teloitukset (1937–1941) – nousivat laajempaan tietoisuuteen vasta 1980-luvulla.[5][6][7][8]
Noin puolet Valko-Venäjän nykyisestä alueesta oli joutunut Puolan–Neuvosto-Venäjän sodan seurauksena vuonna 1921 Puolalle. Kun Saksa ja Neuvostoliitto toisen maailmansodan alkuvaiheessa syyskuussa 1939 jakoivat Puolan, nämä alueet liitettiin Valko-Venäjän sosialistiseen neuvostotasavaltaan.
Valko-Venäjä oli täysin natsi-Saksan miehittämä vuosina 1941–1944. Maan kenraalikomissaarina toimi vuosina 1941–1943 Wilhelm Kube. Einsatzguppe-nimellä toimineet SS:n neljä ryhmää toimeenpanivat Itä-Euroopan juutalaisten ja useiden muiden väestöryhmien joukkomurhia, ja niiden apuna oli paikallisia puolisotilaallisia joukkoja. Yksi näistä ryhmistä toimi Valko-Venäjällä.[9] Teloitukselta saattoivat välttyä vain pienet piilottelevat ryhmät, esimerkiksi Nalibokskaja Pusjtjan metsässä elänyt partisaani Tuvia Bielskin ryhmä, joka onnistui sodan läpi pitämään hengissä 1 200 juutalaista.
Valko-Venäjän lähihistorian koettelemus, joka yhä merkittävästi vaikuttaa maan kansantalouteen, oli Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuus nykyisen Ukrainan alueella 1986. Valko-Venäjällä saastui suuri osa maan viljavista kaakkoisosista, erityisesti Homelin ja Mahiljoun maakunnista. [10][11][12]
Itsenäisyyden aika
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Alkuajat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Valko-Venäjä julistautui melko vastahakoisesti suvereeniksi 27. heinäkuuta 1990 ja siitä tuli virallisesti Valko-Venäjän tasavalta 25. elokuuta 1991.[13] 8. joulukuuta 1991 Venäjän Boris Jeltsin, Ukrainan Leonid Kravtšuk ja Valko-Venäjän Stanislav Šuškevitš tapasivat Valko-Venäjällä Belavežskaja Puštšassa ja julistivat Neuvostoliiton puretuksi ja Itsenäisten valtioiden yhteisön perustetuksi. Presidentti Šuškevitš kannatti demokratiaan ja vapaaseen markkinatalouteen siirtymistä, mutta parlamentti pysäytti uudistukset. Aljaksandr Lukašenka syytti Šuškevitšia korruptiosta ja sai tämän häviämään luottamusäänestyksen, mutta myöhemmin korruptioväitteet osoittautuivat tekaistuiksi. [14]
-
Stanislav Šuškevitš (1991-1994) -
Aljaksandr Lukašenka (1994-)
.jpg)
Lukašenkan ensimmäiset kaudet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Uuden perustuslain jälkeisissä presidentinvaaleissa kesällä 1994 Aljaksandr Lukašenka valittiin Valko-Venäjän presidentiksi 45 prosentin ääniosuudella.[14] Hän on pitänyt valtaa siitä lähtien. Vuoden 1995 kansanäänestyksillä presidentille annettiin valta hajottaa parlamentti, tiivistää taloussuhteita Venäjään, tehdä venäjästä toinen maan virallisista kielistä ja hyväksyä neuvostoaikaista lippua muistuttava uusi lippu Valko-Venäjän viralliseksi tunnukseksi.[15] Hajanainen oppositio käyttää vielä toisinaan vuosien 1991–1995 valtiollisia tunnuksia.
Vuonna 1999 Valko-Venäjä solmi valtioliiton Venäjän kanssa.[16][17] Venäjän ja Kazakstanin kanssa kesällä 2010 vahvistetun ja 2011 käytäntöön astuvan, Euraasian talousyhteisön tavoitteita toteuttavan tulliliiton myötä maiden väliset laajemmatkin taloudelliset integraatiopyrkimykset ovat voimistuneet. lähde? Osa valkovenäläispoliitikoista on nähnyt kehityksessä mahdollisuuden uudenlaisen Neuvostoliiton muodostamiselle.[18] Vuonna 2017 Valko-Venäjä pyrki rakentamaan suhteita Euroopan unioniin. Venäjä kieltäytyi lainaamaan Valko-Venäjälle rahaa vedoten mahdollisiin maksuvaikeuksiin. Valko-Venäjä asettui Ukrainan kriisissä Ukrainan puolelle. Välit Venäjään tulehtuivat entisestään. Molempia maita vaivasi talouskriisi. Maat kiistelivät öljyn ja kaasun hinnoista. Venäjän mielestä Valko-Venäjän armeija ei kyennyt suojautumaan lännen uhkaa vastaan, joten sen olisi tukeuduttava Venäjään. Valko-Venäjä kieltäytyi kuitenkin Venäjän haluamasta tiiviistä puolustusyhteistyöstä[19].
Heinäkuussa 2019 presidentti Aljaksandr Lukašenka tuli olleeksi vallassa yhtäjaksoisesti 25 vuotta. Entinen kolhoosinjohtaja Aljaksand Lukašenka tuli valtaan Valko-Venäjän ensimmäisissä - ja toistaisesti ainoissa - demokraattisissa presidentinvaaleissa vuonna 1994. Sen jälkeen hän on keskittänyt itselleen valtaa ja luonut autoritaarisen systeemin, jossa presidentti kontrolloi käytännössä kaikkia yhteiskunnan valtarakenteita. Ulkopolitiikan kulmakivenä on erittäin läheinen suhde Venäjään, mutta tässä suhteessa on ollut jonkinlaista vaihtelua ja Venäjä-suhteen läheisyydessä on ollut eri vaiheita. Korkeiden virkamiesten valinnassa on keskeistä henkilökohtainen lojaalisuus presidentille. Lukašenkaa on kutsuttu Euroopan viimeiseksi diktaattoriksi. Toisaalta on myös arveltu, että Venäjästä taloudellisesti ja poliittisesti riipuvainen Valko-Venäjä saattaa jatkossa kohdata Venäjän aikaisempaa voimakkaampaa painostusta maiden yhdistymisen hyväksymiseksi.[20][21]
Vaalit 2019-2020
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Marraskuussa 2019 Valko-Venäjällä äänestettiin parlamenttivaaleissa, joissa suurta osaa opposition ehdokkaista ei ole edes päästetty ehdolle. Edellisessä parlamentissa alahuoneen 110 paikasta 2 kuului opposition edustajille. Tällä kertaa viranomaiset olivat sulkeneet heidätkin vaalien ulkopuolelle. Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön Etyjin mukaan maassa ei ole pidetty yksiäkään vapaita vaaleja sen jälkeen, kun presidentti Aljaksandr Lukašenka nousi valtaan yli 25 vuotta sitten. Lukašenka ilmoitti olevansa taas ehdolla vuoden 2020 presidentinvaaleissa, joissa hänen uudelleenvalintansa on itsestään selvää.[22]
Valko-Venäjän presidentti Aljaksandr Lukašenka torjui joulukuussa 2019 jyrkästi väitteet, joiden mukaan Venäjä ja Valko-Venäjä valmistelisivat pitkälle menevää valtioliittoa, jolla olisi yhteinen hallitus ja parlamentti. Maat ovat olleet virallisesti valtioliitossa vuodesta 1999, mutta sopimus on ollut monilta osin vain kuollut kirjain.[23]
Jo ennen vaaleja maassa oli protesteja Lukašenkaa vastaan. Lukašenka voitti elokuussa 2020 presidentinvaalit 80,2 prosentin ääniosuudella.[24] Oppositio piti Lukašenkan voittoa vilpillisenä ja protestit voimistuivat. Tämä ajoi Valko-Venäjän viikkoja jatkuneeseen poliittiseen kriisiin. [25]. Venäjä antoi tukensa hallitukselle, länsimaat oppositiolle.[26][27][28]
Varhaisten hallitsijoiden galleria
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä] |
Tätä artikkelia tai sen osaa on pyydetty parannettavaksi, koska se ei täytä Wikipedian laatuvaatimuksia. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelia tai merkitsemällä ongelmat tarkemmin. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. Tarkennus: Hallitsijagalleria on kai sivuseikka, perustarina uupuu, nyt kummia katkoja esim 1101- (Boris 1011-1016, ...). Gallerian lähteet? Suomennettava. Polatskin ruhtinaskunnassa oli ruhtinas jo ennen alueelle 980 hyökännyttä Vladimir Suurta. Saatuaan rukkaset kosintaansa, tämä sankari ryösti Polatsikin ruhtinaan Rahvalodin (eli Rangvaldin eli Rogvoldin) tyttären Ragnhildin (eli Rognedan) (jalka)vaimokseen Kiovan Rusiin. Mitä ihmettä puolankieli tekee hallitsijanimissä tällöin, Liettuakin otti vallan vasta 1240. Puola-Liettuan aika oli vasta myöhemmin (ja silloinkin ainakin alussa hallinnollinen kirjanpitokieli oli vanha valkovenäjä, ei puola??) |
-
Włodzimierz I Wielki (980-1015) -
Wsiesław Briaczysławowic (1044-1101) -
Mendog (1246–1254, 1254–1258) -
Wojszwiłk (1254,1258–1263) -
Treniota (1263–1264) -
Dowmunt (1281–1285) -
Witenes (1293–1316) -
Giedymin (1316–1341) -
Olgierd (1345–1377) -
Władysław II Jagiełło (1377–1381, 1382–1392) -
Kiejstut (1381–1382) -
Witold (1392–1430) -
Zygmunt Kiejstutowicz (1432–1440) -
Kazimierz IV Jagiellończyk (1440–1492) -
Aleksander Jagiellończyk (1492–1506) -
Zygmunt I Stary (1505–1548) -
Sigismund II (1545–1572)(kruunattu 1530) -
Henryk III Walezy (1573–1574) -
Stefan Batory (1576–1586) -
Sigismund III Vaasa (1587–1632) -
Vladislav IV Waza (1632–1648) -
Juhana II Kasimir (1648–1668) -
Michał Korybut Wiśniowiecki (1669–1673) -
Juhana III Sobieski (1674–1696) -
August II Väkevä (1697–1706), (1709–1733) -
Stanislaus I (1704–1709, 1733–1736) -
August III (1733-1763) -
Stanislaus II Poniatowski (1764–1795)
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Belarus history (Valko-Venäjän historiaa) belarus.by. Arkistoitu 4.5.2017. Viitattu 13.6.2009. (englanniksi)
- ↑ Belarus - History (Valko-Venäjän historiaa maan Britannian-suurlähetystön verkkosivulla) Embassy of the republic of Belarus in the United Kingdom of Great Britain and Northern Ireland. Arkistoitu 21.12.2008. Viitattu 13.6.2009. (englanniksi)
- ↑ Korpela, Jukka: Itä-Euroopan historia keskiajalta 1700-luvulle, s. 134-135. Helsinki: Gaudeamus, 1999. ISBN 951-662-772-2
- ↑ Neville, Peter: Matkaopas historiaan: Venäjä, s. 129-132. Suomentanut Anna Toppi. WSOY, Juva: Kustannusosakeyhtiö Puijo, 1998. ISBN 951-579-080-8
- ↑ a b c Ikonen, S.: Valko-Venäjän neuvostoaika: tuhon ja menestyksen tarinat, s. 58-103. (Artikkeli teoksessa Luukkanen A. (toim.), 2009: Tuntematon Valko-Venäjä) Helsinki: Edita Prima Oy, 2009. ISBN 978-951-37-5445-7
- ↑ Goujon, A.: Case Study: Kurapaty (1937-1941): NKVD Mass Killings in Soviet Belarus March 2008. www.massviolence.org/ - Online Encyclopedia of Mass Violence. Viitattu 28.11.2009. (englanniksi)
- ↑ Badkhen, A.: Belarus Keeps Soviet Massacre Secret The St. Petersburg Times. 17.10.2000. www.sptimes.ru - The St. Petersburg Times. Arkistoitu 23.5.2012. Viitattu 28.11.2009. (englanniksi)
- ↑ КУЗНЕЦОВ, Игорь: Куропатское дело: 20 лет спустя 21 июня 2008. www.tut.by. Arkistoitu 15.10.2014. Viitattu 28.11.2009. (venäjäksi)
- ↑ Benz, Wolfgang: Holokausti, s. 71. Suomentanut Hietaniemi, Tapani. Vastapaino, 2000 (alkuteos 1995). ISBN 951-786-075-9
- ↑ Geographical location and extent of radioactive contamination chernobyl.info chernobyl.info - The international communications platform on the longterm consequences of the Chernobyl disaster. Viitattu 17.11.2009. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
- ↑ Roy Pöllänen: Radioaktiiviset aineet, Säteily ja ympäristö, s. 11-33. (Luku 1 teoksessa Pöllänen R. (toim.), 2003: Säteily ympäristössä) Hämeenlinna: Säteilyturvakeskus STUK, Helsinki, 2003. ISBN 951-712-497-X (sid)
- ↑ Атлас география Беларуси, 10 класс (Atlas geografija Belarusi, 10 klass). Страница 28. Государственный комитет по имуществу Республики Беларусь, Minsk, 2009. ISBN 978-985-508-168-6. (venäjäksi))
- ↑ Helen Fedor: Belarus - Prelude to Independence Belarus: A Country Study. Library of Congress. Viitattu 22.12.2007.
- ↑ a b "Neuvostoliiton hajottaja", Helsingin Sanomat 24.5.2010, s. B1
- ↑ Barry Turner (editor): ”Belarus”, The Statesman's Yearbook 2009, s. 183-187. Palgrave Macmillan, 2008. ISBN 978-1-4039-9278-9 (englanniksi)
- ↑ Договор о создании Союзного государства (Venäjän ja Valko-Venäjän valtioliiton eli perussopimus) 8.12.1999. http://soyuz.by/.+Arkistoitu 23.1.2011. Viitattu 16.1.2011. (venäjäksi)
- ↑ Информацинно-аналитический портал Союзного государства/ Главная (Venäjän ja Valko-Venäjän valtioliiton eli Unionivaltion tiedotusportaali / kotisivu) http://soyuz.by/.+Arkistoitu 16.1.2011. Viitattu 16.1.2011. (venäjäksi)
- ↑ Venäjän ja Valko-Venäjän valtioliitto uuden Neuvostoliiton alku? 28.11.2010. Valko-Venäjän uutistoimiston BelTA:n artikkelin perusteella Vaihtoehtouutiset, vunet.org. Arkistoitu 7.11.2017. Viitattu 15.1.2011.
- ↑ Venäjän ja Valko-Venäjän välit tulehtuivat – ”Moskova on päättänyt vaihtaa yhden epäonnistuneen johtajan toiseen” Helsingin Sanomat. 30.1.2017. Viitattu 13.2.2017.
- ↑ Flexible Stagnation: How Lukashenka Has Held On To Power For 25 Years In Belarus RadioFreeEurope/RadioLiberty. Viitattu 4.3.2020. (englanniksi)
- ↑ Deutsche Welle (www.dw.com): Belarus strongman Lukashenko marks 25 years in power | DW | 10.07.2019 DW.COM. Viitattu 4.3.2020. (englanti)
- ↑ Valko-Venäjällä äänestetään taas vaaleissa, joiden voittajat tiedetään etukäteen Yle Uutiset. Viitattu 4.3.2020.
- ↑ Lukašenka torjui ajatuksen Valko-Venäjän ja Venäjän yhteisestä parlamentista Helsingin Sanomat. 5.12.2019. Viitattu 4.3.2020.
- ↑ Valko-Venäjän vaaleissa murskavoitto Lukašenkalle virallisten lukujen mukaan – Opposition Tsihanouskaja ei hyväksy tulosta: "Pidän itseäni vaalivoittajana" Yle Uutiset. Viitattu 16.8.2020.
- ↑ [https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000006603857.html Valko-Venäjä | Kymmenet tuhannet ihmiset osoittavat mieltään Valko-Venäjän pääkaupungin kaduilla – Lukašenka esiintyi uhmakkaana tukijoidensa edessä ja sanoi, ettei uusia vaaleja tule] Helsingin Sanomat. 16.8.2020. Viitattu 16.8.2020.
- ↑ Ranska lähestyy Valko-Venäjän oppositiota: Macron ja Tsihanouskaja tapaavat tiistaina Yle Uutiset. Viitattu 25.10.2020.
- ↑ Lukashenka tapaa Putinin Moskovassa maanantaina Ilta-Sanomat. 11.9.2020. Viitattu 25.10.2020.
- ↑ Laukaiseeko Putin Valko-Venäjän pattitilanteen? Lukashenko hakee tukea Venäjän johtajalta Sotshista kriisin keskellä Kaleva.fi. Viitattu 25.10.2020.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]